Pietari\Kollaasit ja panoraamat\Lasten Pietari-pieni.jpg


LAPSET MUKAAN KAUPUNKILOMALLE PIETARIIN
Kuulostako kaupunkiloma lasten kanssa hermoja raastavalta ja lähes mahdottomalta ajatukselta? Nyt on korkea aika karistaa moiset ennakkoluulot! Kun matka suunnitellaan huolellisesti, lomailu lasten kanssa on elämys koko perheelle. Kouluikäisetkin lapset voi jo hyvin viedä kaupunkilomalle, sillä Pietarin tarjonnasta löytyy paljon nähtävää ja uusia elämyksiä myös heille. Sirkus, huvipuisto, Okeanarium, panssarilaiva Aurora, museoita, konsertteja, balettia pikku ballerinoille, urheilua sporttisemmalle lapselle.


PIETARIN SIRKUS
Aivan kaupungin keskustassa on Pietarin ensimmäinen valtiollinen sirkus. Huippuesiintyjiä – taikureita, akrobaatteja, eläimiä, klovneja, nuorallatanssijoita. Sirkustaidetta parhaimmillaan.
Esitykset klo 19 ja la-su myös klo 15.
Sirkusmuseo avoinna arkisin klo 12-18.
Osoite Naberezhnaja reki Fontanki 3
www.circus.spb.ru/en/  


OKEANARIUM Akvaariotalo
Vastikään avattu akvaariotalo sijaitsee Planeta Neptun -ostoskeskuksen yhteydessä. Akvaariotalon toteutuksesta on vastannut Rubin-yhtiö, joka suunnittelee myös sukellusveneitä.
Meriakvaarion erikoisuus on 35 metriä pitkä tunneli, jota pitkin kulkiessa vesi ympäröi kävijän joka puolelta ja tämä kokee olevansa itse meren jumala Poseidon valtakunnassaan.
Lajivalikoima on runsas, ja akvaarioaltaissa polskivat lähijärvien tutut ja valtamerten eksoottiset kalalajit.
Makean veden altaisiin on koottu Laatokan, Äänisen ja eteläisen Venäjän kalalajeja, kuten lohi, sterletti ja kuningaskala sampi. Toinen makeanveden osasto on omistettu trooppiselle Amazonin alueen luonnolle. Siellä asuvat mm. piraijat, joiden altaassa käy melkoinen kuhina ruokinta-aikaan.
Koralliriuttojen valtias on tietenkin hai. Akvaariotalossa on useita hailajeja ja ruokinta-aikana sukeltajat laskeutuvat altaisiin ruokkimaan hait.
Unohtumaton elämys niin lapsille kuin aikuisillekin.
Osoite ulitsa Marata 86. Metro Puskinskaya
Avoinna päivittäin klo 10-20, paitsi kuukauden viimeisenä maanantaina.
www.planeta-neptun.ru/ocean/  

Planeta Neptunissa toimii myös pienemmille lapsille sopiva huvipuisto DINO-PARK. Avoinna päivittäin klo 10–21. www.dino-park.ru  
Isommille lapsille on tarjolla tieteisravintola TRANS-FORCE. Avoinna päivittäin klo 10–22. www.trans-force.com  

HAPPYLON Pirates Park -huvipuisto
Pietarin keskustassa, kauppakeskus Galerian viidennessä kerroksessa toimiva huvipuisto on avoinna päivittäin klo 10–22.
Osoite: Ligovskij prospekt 30. http://spb.happylon.com  
Metroasema Ploshad Vosstanija.

RISTISAARI (Krestovski Ostrov)
on Nevan haarojen ympäröimä hieno ulkoilukohde keskustan tuntumassa. Saari on ollut pietarilaisten vapaa-ajanviettopaikkana jo tsaarien ajoista lähtien. Tilaa juosta ja pelata tai viettää piknikkiä. Saarelle pääsee parhaiten metrolla. Saarella on suuri, moderni huvipuisto Divo Ostrov eli Ihmesaari sekä Delfinaario, jossa delfiinien lisäksi esiintyvät merileijonat ja maitovalaat.
Metroasema Krestovsky ostrov.

HUVIPUISTO Divo Ostrov (Ristisaari)
Hyvätasoisen huvipuiston laitevalikoimassa on mm. extreme-tason vuoristorata ja hurja Combo Tower. Huvipuistossa järjestetään runsaasti oheisohjelmaa, kuten konsertteja.
Avoinna ma 12-21, ti-pe 12-22, viikonloppu ja pyhäpäivät 11-22.
www.divo-ostrov.ru  

DELFINAARIO (Ristisaari)
Vanhan uimahallin vaatimattomista puitteista huolimatta vauhdikas ja mieleenpainuva esitys, jossa delfiineillä on pääosa. Delfiinit ovat uteliaita ja leikkisiä. Niiden avulla mekin voimme oppia tuntemaan valtamerten elämää. Mahdollisuus myös kuvauttaa itsensä delfiinien kanssa
www.dolphinarium.ru  

PIETARI-PAAVALIN LINNOITUS
Kaupungin vanhin rakennus, jonka rakennustyöt aloitettiin toukokuussa 1703. Tätä ajankohtaa pidetään kaupungin perustamisaikana.
Linnoituksen kirkko on toiminut Pietari Suuresta alkaen Venäjän tsaarien hautakirkkona.
Linnoituksessa toimii useita museoita, mm Pietarin kaupunginmuseo ja kosmonauttimuseo.
Avoinna 6-22, museot 10-17. Suljettu keskiviikkoisin.
Osoite Petropavlovskaja krepostj
Metro Gorkovskaja.
www.spbmuseum.ru/peterpaul/history/  

PANSSARILAIVA AURORA
Lokakuun vallankumouksen alkamisen merkkilaukaukset 1917 ammuttiin panssarilaiva Aurorasta kohti Talvipalatsia.
Ilmainen sisäänpääsy.
Avoinna 10.30-16.00. Suljettu maanantaisin ja perjantaisin.
Osoite Petrovskaja naberezhnaja Metro Gorkovskaja
www.aurora.org.ru  

ELÄINTIETEELLINEN MUSEO
Yksi maailman suurimmista eläintieteellisistä museoista. Esillä mammutteja ja Keski-Aasian eläimistöä. Terraariohuone elävine hyönteisineen sijaitsee eläintieteellisen museon yläkerrassa.
Avoinna 11.00-17.00. Suljettu maanantaisin.
Osoite Universitetskaja naberezhnaja 1
Metro Vasileostrovskaja. Bussi - 10 tai trolleybussit - 1, 7, 9, 10 "Birzhevaya Ploshchad" tai "Universitet" pysäkki

WATERVILLE –vesipuisto
Osoite ulitsa Korablestroiteley 14, Hotelli Pribaltiskajan vieressä
Metro Primorskaya, bussilinja 162
www.waterville.ru  

ELÄINTARHA
Pietarin eläintarha on yksi Venäjän vanhimmista eläintarhoista. Yli 400 eläinlajia ja yli 2000 eläintä. Tarhassa on paljon lintuja, erikoisuutena kondorikotkapariskunta, sekä suuri apinatalo. Eläinvalikoimaan kuuluvat lisäksi kirahvit, kamelit ja useimmat kissaeläimet.
Avoinna kesällä päivittäin 10-18, talvella ti-su 10-16
Osoite Aleksandrovskij park 1, Metro Gorkovskaja tai Sportivnaja
www.spbzoo.ru  

Eläintarhan tuntumassa, Aleksandrovskin puistossa sijaitsee PLANETAARIO jossa on monipuolista ohjelmaa. Planetaarion yläkerrassa on dinosaurusmaa.
Viereisessä Baltiski Dom -teatterissa on vahakabinetti (mm. Harry Potter-huone), koneistolla varustettuja jättiläishyönteisiä ja ulkoavaruuden olioita.

LELUMUSEO
Lelumuseossa on kansanleluja, neuvostoaikaisia teollisia leluja, nukketaloja, tinasotilaita sekä suuri kukkopillien ja okariinojen kokoelma. Museon erikoisuus on näyttelyhuone, jonne tunnetut venäläistaiteilijat ovat suunnitelleet mielikuvituksellisia leluluomuksiaan.
Osoite Naberezhnaja reki Karpovki 32.Metro Petrogradskaja.
Avoinna ti-su 11-18, suljettu

NUKKEMUSEO
Pietarin yksityisessä Nukkemuseossa on 2500 erilaista nukkea. Nuket valmistetaan alusta loppuun käsityönä paikallisessa nukketehtaassa. Nukkeaiheen kautta koko Venäjän historia läpikäydään kiehtovalla tavalla. Paitsi traditionaalisen mallin mukaan tehtyjä nukkeja on museossa myös saduista tuttuja nukkeja, teatterinukkeja ja perinteisiä puuleluja.
Avoinna ti-su 11-18. Osoite Kamskaya ulitsa 8.
www.russiandolls.ru  


RAVINTOLOITA


Teremok-ravintolat
Aito venäläinen pikaruokaketju, josta saa nopeasti ja edullisesti venäläisiä perinneruokia nykyaikaiseen tapaan. Useita ravintoloita eri puolilla kaupunkia.
Stoganoff Yard
Stroganoffin palatsin pihalla sijaitseva telttaravintola, jossa edullinen buffet-lounas.
Bliny Domik
Herttaista venäläistunnelmaa ja paikallisia herkkuja laidasta laitaan.
Osoite Kolokolnaya ul 8, metro Mayakovskaya/Dostoevskaya/Vladimirskaya
Muita: McDonald’s, Patio Pizza ja runsaasti erilaisia kahviloita, joissa on helppo ruokailla lasten kanssa.
Ravintolatarjonta on Pietarissa erittäin runsasta. Hotellien lähiravintoloita ja suosituksia kannattaa kysyä esim. hotellin henkilökunnalta.

OSTOKSILLE

Gostiny Dvor, kaikkea mahdollista ja mahdotonta kahdessa kerroksessa.
Osoite Nevski prospekt 35. www.bgd.ru  
Kauppakeskus Sennaja sijaitsee Sennaja Ploshadilla.
Keskuksessa kauppojen ja kahviloiden lisäksi mm. keilahalli. www.sennaya.ru  
PIK-ostoskeskus Sennaja Ploshadilla sijaitsevan PIKin yläkerran Detskij Mir on tosi hieno lelu- ja vaatekauppa. Mitä siellä ei lapsille ole, niin sitä ei tarvita. www.tk-pik.ru  
Kauppa- ja viihdekeskus Planeta Neptune.
Kauppakeskus, Oceanarium ja Dino Park os. ulitsa Marata 86.
www.planeta-neptun.ru/eng / Metro Puskinskaya
Junior lastenvaatteita, kenkiä, tarvikkeita, leluja. Bolshaja Konyushennaja 10
Colin’s nuorisovaatteita, liikkeet mm. Nevsky Prospekt 67 ja kauppakeskus Sennaya

Pikahaku